KUVAT JA TARINAT



Kauan siitä haaveiltiin.... olisi ihana saada markkinoille helppo ja yksinkertainen kapaloliina. Lopulta kun molemmilla mammoilla oli masussa tulokkaat, niin UNILIINA sai vihdoinkin alkunsa.



UNILIINAN SYNTY
Minna toimii kätilönä Kätilöopistolla ja minä olen se maallikko, joka ei ollut ennen UNILIINAN suunnittelua kapaloinut ikinä vauvaa. Itseasiassa en ollut edes nähnyt kenenkään muunkaan kapaloivan. Toki silloinen kuopuksemme oli ollut sairaalassa peittokapalossa (kätilö laittanut kun olin leikkurissa ja heräämössä), mutta eihän siitä mitään tavallinen ihminen ymmärtänyt. Paketti kun purkautui, niin eihän me sitä miehen kanssa enää samanlaiseksi saatu. Uniliina päätettiin tehdä sellaiseksi, että sillä osaisi kapaloida kuka tahansa perinteisellä tavalla. Samalla tavalla kuin kätilötkin kapaloivat. Sehän on perinteisesti se tapa, millä kaikki haluaisivat kapaloida, mutta eivät onnistu. Onnistumista maksimoitiin myös sillä, että Minna ei näyttänyt minulle kapalointia edes aloittaessamme projektia.

Yhtenä iltapäivänä me sitten tehtiin se. Yhdessä pöydän ääressä seistiin ja minä kaivelin kangaskasoja. Päädyimme siihen että kapaloliinan tulee olla ehdottomasti joustavaa materiaalia, jotta jokainen uskaltaa laittaa kapalon tarpeeksi napakaksi. Kapaloliinastahan ei ole mitään hyötyä, jos se on liian löysä. Toki ei se liian tiukkakaan saa olla! Katseltiin siinä nukkeja ja kangasta ja todettiin että liinassa täytyy olla leveä ja kapeampi osa. Ensin piti nimittäin saada kädet piiloon ja sitten jalat. Niinhän kätilötkin kapaloivat. Lopulta ideamme syttyi ja uniliina sai ensi yrittämällä muodokseen sienen. Piirsimme, leikkelimme ja hymyilimme. Seuraavaksi olikin jo aika kokeilla itse kapaloimista liinalla. Päädyimme jo työtä aloittaessamme että minä kapaloin sitten ensin, niin näemme rehellisesti kuinka kapalointi onnistuu ihmiseltä joka ei ole ikinä kapaloinut. Totuus oli pöyristyttävä. Sain ensi yrittämällä kapalon joka oli oikea ja toimiva. Kyllä oli koko naama yhtä hymyä. Olimme onnistuneet!

Kapaloliina kaipaa mielestämme hellävaraista, mutta toimivaa napakkuutta, joten päädyimme ympäröimään reunat jollakin napakalla materiaalilla tulevuuden saamiseksi. Tarrojen paikkoja mietimmekin sitten enemmänkin. Oli pientä nukkea ja oli isompaa nukkea. Molemmat kapaloivat liinalla minkä kerkesivät ja laitoimme merkkejä liinaan. Lopputulos oli se että olimme saaneet ne jo heti ensi yrittämällä oikealle paikalle.

Uniliinalle päätettiin hakea hyödyllisyysmallisuoja ja kun olimme saaneet paperit viimeistä sanaa myöten tehtyä puhkesi Minnalta lapsivedet. Ei muuta kun sairaalaan ja uniliina mukaan. Minna sai pienen keskospojan 2300g. Uniliina toimi mainiosti, vauveli oli tyytyväinen ja me hymyilimme ------ taas!

Meni muutama kuukausi ja meidän vauvamme päätti syntyä maailmaan. Painoa hänellä oli 4310g ja pituutta 52cm. Niin siinä vain kävi että uniliina sopi hänellekin ja taas me hymyilimme!

Aikaa on kulunut ja perheisiimme on syntynyt lisää vauvoja. Minnalla on nyt kaksi ja minulla 5 lasta (3 biologista ja 2 sijoitettua).

Yhtä hymyä elämä on kun uniliinaan on vauva kapaloitu ---- nukkua voi hyvin jo ensi yöstä lähtien



OMAT TARINAT
Haluatko kertoa oman kokemuksesi Uniliinasta? Voit lähettää oman Uniliina tarinasi osoitteeseen asiakaspalvelu@beboliina.fi . Sivuiltamme löydät vain julkaisuun luvan antaneiden tarinoita. Keräämme myös Uniliina vauvojen kuvia.

Pikkuinen tarina pienestä karjuvasta miehestä

5-6vko ikäinen poika on iltakarjuja ja nukkuu muutenkin huonosti, joten...lahjakapalo lähti matkaan. Tässä tulos: Kiitos kapalosta, tuli eilen. Pakkasin pojan illalla siihen kun alkoi iltakitinät. HILJENI sylissä ilman hytkyttelyjä ja nukahti itsekseen OMAAN sänkyyn (tuttikin pysyi suussa, kun ihan kokeeksi tyrkkäsin). Sitten kyllä heräsi kun sai kätensä sieltä paketista pois. Mutta siis toimi. Emmeköhän tänäänkin paketoi.

Jesse



Jesse syntyi vain vähän päälle kaksi kiloisena, pienenä kirppuna. Olin pakannut jo hyvissä ajoin synnytyskassiin vauvalle oman uniliinan mukaan. Ensikylvyn jälkeen isä kapaloi Jessen omaan pehmoiseen uniliinaan, johon poika rauhoittui saman tien. Siitä lähtien käytimme kapaloa joka yö aina kolmikuiseksi saakka. Jesse säpsähteli alkupäivinä kovasti ja oli itkuinen ilman kapaloa. Jesselle tulikin heti hyvä yörytmi, sillä hän nukkui yön kapalossa, kun taas päivällä oltiin ilman kapaloa ja seurusteltiin.

Kätilöt sanoivat, että on todella tärkeää pitää vauvaa ihokontaktissa jotta imetys onnistuisi näin pienipainoisella vauvalla. Pidin Jesseä yöllä vaippasiltaan kapalossa, josta siten sain hänet kätevästi ihokontaktiin avattuani kapalon imetyshetkiä varten. Jesse imi reippaasti eikä tarvinnut koko aikana lisämaitoa kaikkien hoitajien hämmästykseksi.

Neljän viikon iässä Jesse allergisoitui maidolle. Koliikkivaivat tekivät illoista levottomia, joten kapalo auttoi kipukohtausten jälkeen rauhoittumaan yöunille. Ilman kapaloa Jesse ei suostunut jäämään sänkyyn. Jatkoin kapaloimista yöksi, sillä kapaloituna Jesse nukkui selvästi pidempiä unipätkiä. Jessen ollessa kolmikuinen huomasin, että Jesse oli "kasvanut" ulos kapalosta. Kyllä Jesse vielä hyvin mahtuu kapaloon (nyt ollessaan jo 4 kuinen), mutta hän ei enää selvästikään tarvitse kapaloa nukkuakseen hyvin. Uniliina oli tehnyt tehtävänsä kapalona ja jatkaa nyt meillä unirievun, peiton ja välillä vaunujen suojan asemassa.

Pikku mies




Vauveli syntyi poliklinisesti Jorvissa. Kokoa oli 4,3kg ja 52cm. Synnyttyään hänet pestiin ja kapaloitiin Uniliinaan. Koko sen ajan kun olimme sairaalassa, vauveli viihtyi Uniliinassa. Kotona jatkoimme Uniliinan käyttöä ahkerasti. Meillä oli käytössä trikoinen, joustofroteinen sekä fleece Uniliina. Fleece uniliina oli usein sängyssä, sillä se toimi väliaikoina myös vauvan alla kosteussuojana.

Pikku mies viihtyi Uniliinassa aina 7-8 kuiseksi asti. Hän meni usein nukkumaan Uniliinaan. Kun tuntui että nyt ei poikaa saa millään nukkumaan, kävin viimeistään hakemassa Uniinan ja kääräisin pojan siihen. Poika ymmärsi heti että nyt nukutaan, vaikka aikaisemmin vain räyhäsi. Muutenkin Uniliina oli se, mikä meillä auttoi näihin ylimeno kohtauksiin. Äiskän syli, suukot ja Uniina.

Kun Pikku mies kasvoi, jouduin vahtimaan häntä tarkasti, sillä hänellä oli tapana liian virkeänä kapalossa ollessaan lähteä kääntymään mahalleen (tukehtumisvaara). En kuitenkaan kokenut vahtimista ongelmallisena. Olin liki ja katselin häntä. Vauvaahan voi tuijottaa tuntikaupalla tekemättä muuta, ne ovat niin ihania!

Pikku mies oli paljon Uniliinassa, mutta eipä tuo ainakaan häntä estänyt aikaisin kävelemään oppimasta. Poitsu lähti kävelemään ilman tukea 7 kuisena ja raahasi sitten jostain minulle Uniliinan ja näytti että tänne :).